keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Koulutus elämään

Meillä oli tänään koulutus elämään -tunti. Juttelimme ensiksi päihteistä ja siitä, mitä ne sisältävät ja mitä haittoja niistä on. Pelasimme ryhmissä peliä, jossa piti arvioida esimerkiksi, että kuinka monta prosenttia alle 14-vuotiaista on kokeillut tupakkaa. Tabletissa oli sovellus jossa oli 100 henkilöä ja niistä viitattiin yli kysymyksen prosentti.
   
Kysymyksen jälkeen kerrottiin oikea vastaus ja puhuttiin aiheesta tarkemmin. Sen jälkeen leikimme aivoleikkiä. Nousimme seisomaan ja ensiksi piti tehdä toisella kädellä ilmaan neliötä, ja toisella ympyrää. Se oli aika vaikeaa.
    Sitten listasimme asioita, joista saa iloa ilmaiseksi. Niitä oli esimerkiksi urheilu ja kaverit. Seuraavaksi listasimme asioita joista saa iloa noin viidellä eurolla. Esimerkkejä niistä olivat karkit ja halvat silmälasit Motonetistä. Viimeisenä listasimme asioita, joihin voisi säästää. Esimerkki niistä oli asunto sillan alla. Sen jälkeen jaoimme luokan neljään ryhmään, jotka olivat perheitä. Saimme asioita, joihin menee rahaa kuukauden aikana. Saimme käyttää yhteensä 2000 euroa rahaa. Ryhmissä piti valita, mihin käytämme rahaa, ja mitkä asiat jätämme ostamatta. Meidän (Suvin) ryhmässä jäi aika paljon rahaa säästöön, mutta emme kuluttaneet rahaa esimerkiksi menemällä mummolaan junalla, johon olisi mennyt 125 euroa.
 
Meidän mielestä tunti oli kiva ja käsiteltiin tätä aihetta ennen yläastetta. On tärkeää puhua päihteistä. 
Suvi, Ida ja Alina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti