perjantai 31. maaliskuuta 2017
Työhaastattelut
Tänään meillä oli yrityskylän haastattelut ja ensiksi valittiin toimitusjohtajat ja ne pitivät haastattelut. Ensiksi valittiin työterveystalon toimitusjohtaja ja sitten hän piti siihen kuuluviiin töihin haastattelut. Olimme molemmmat yhdessä haastattelussa. Siellä kysyttiin harrastuksista ja piti kertoa jotain itsestään sitten kysyttiin miksi sopisi siihen työhön. Emme kumpikaan saaneet sitä työtä, mutta siihen olikin vain yksi paikka. Maanantaina meillä on taas haastattelu tunti ja katsotaan mihin pääsemmme😏.
torstai 30. maaliskuuta 2017
Ympänbrojekti
Jokainen ryhmä sai yhden aiheen mistä tekee esitelmän. Aiheina oli Uusi-Seelantia, koralliriutta, Himalaja ja Tyynimeri. Meidän ryhmä tekee koralliriutasta. Työ tehtiin isolle paperille ja taustalle piirrettiin oma aihe ja siihen tulee pieniä kuvia ja tietokoneella tehtyjä tietotekstejä. Työ oli kiva ja aiheet olivat kiinnostavia me pidimmekaikista, eikä ollut väliä minkä sai.
Tekijät: Alina ja Suvi
Yrityskylä: pankki
Meillä oli tänään Yrityskylä tunti missä aiheenamme oli pankki meille tuli pankista työntekijä selittämään pankkiasioita. Hän kertoi pankkikorttien käytöstä, mihin pankkia tarvitaan, lainoista ja sovelluksesta joka auttaa rahankäyttöön. Meidän mielestämme oli kiinnostavaa saada tietää pankkiin ja rahankäyttöön liittyviä asioita, koska tulemme tarvitsemaan niitä tulevaisuudessa. Saimme myös tietää erilaisista lainoista ja mitä voi sattua esim. Jos et voikaan maksaa vuokraa tai lainaa.
tiistai 28. maaliskuuta 2017
Musiikintunti
Tänään meillä oli viimeisellä tunnilla musiikkia ja siinä me tehtiin power-point esityksiä. Aiheena meillä on erivuosisadat esim. 1950 luku.
Minusta se on ihan kivaa tehdä näitä esityksiä koska saa tehdä ryhmässä niitä. Eikä myöskään tarvitse kirjoittaa paljoa. Minä teen 1950-luvusta ja se on ihan kiva aihe koska siitä ei ole kovin vaikea tehdä. Minun ryhmääni kuuluu Aatu, Eerik ja Samuli. Lisäksi soitamme oman aikakauden musiikkia.
Tekijä: Niklas
maanantai 27. maaliskuuta 2017
Yrityskylä
Tänään aloitimme tekemään yrityskylä kirjaa ja katsoimme mihin ammatteihin pääsisimme. Tunnilla teimme eri tehtäviä kirjasta esim. sellainen missä katsottiin eri luonteenpiirteitä erilaisiin töihin. Tällä viikolla on monta tuntia mitkä liittyvät yrityskylään, koska menemme sinne huhtikuussa. On eri ammatteja mihin voimme hakea töihin. Odotamme yrityskylää innolla, sillä siitä tulee varmasti kivaa. Yrityskylässä saamme tehdä eri töitä mistä saamme palkkaa jolla voimme ostaa sieltä jotain. Yrityskylässä saamme elää päivän aikuisen elämää ja on varmaan jännittävää nähdä minkä laista se on. Opimme varmaan sieltä paljon asioita mitä tarvitsemme aikuisena.
Alina ja Suvi
torstai 23. maaliskuuta 2017
Wilma kysely
Meillä oli tänään 20.3 wilma kysely. Wilmassa oli kaksi eri kyselyä, jotka liittyivät nuorisopalveluihin/urheiluun. Niillä yritettiin saada tietoon mistä nuoret tykkää ja mitä voisi järjestää... Kyselyissä kysyttiin mm. mitä harrastetaan, mitä tehdään vapaa-ajalla ja onko nuorisokeskus tuttu paikka. Meidän ( Lauran ja Idan ) mielestä kyselyt olivat kivoja. On kiva tietää, että nuorille saadaan lisää tekemistä ja on myös kiva tietää kyselyiden perusteella mitä niillä saadaan aikaiseksi. Laura ja Ida
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Torstai 16.3.2017
Tänään oli jälleen normaali koulupäivä. Ensimmäinen tunti oli ruotsia. Sillä tunnilla oli juostiin käytävälle ja takas. Meidän piti muistaa lauseita ja sitten kirjoittaa vihkoon ja sanoa katrille. Se oli hauskaa. Seuraavalla tunnilla meillä oli biologian koe. Se ei ollut hauskaa. Onneksi se ei ollut mikään mahdoton koe tehdä. Kolmannella tunnilla meillä oli atk:ta siellä me tehtiin biologia powerpoint esityksiä. Viimeisellä tunnilla meillä oli matikkaa siinä meillä oli prosentti laskujen kertaus tehtäviä. Päivä oli ihan kiva.
Tekijät:Samuli ja Otto
Tiistai 14.3
Meillä oli tänään ensin ruotsia. Silloin meillä oli koe. Se ei ollut kivaa mutta onneksi se oli aika helppo. Sen jälkeen meillä oli englantia sekin oli helppoa ja kivaa. Kolmantena tuntina meillä oli matikkaa. Siinä me laskettiin prosentti laskuja. Kaikki olivat helppoja laskuja mutta osa oli myös aika vaikeita. Sitten meillä oli kahootteja ne oli tosi kivoja ja hauskoja. Sen jälkeen meillä oli valinnaista. Valinnaisena meillä oli liikkaa. Sen jälkeen meillä oli viellä musiikkia. Päivä oli kiva mutta pitkä.
Tekijät:Otto ja Samuli
Perjantai 17.3.2017
Tänään on perjantai ja meillä on ollut kiva koulupäivä, koska meillä oli liikuntaa heti kuluun tultua ja meillä oli telinevoimistelua ja kuntopiiri. Liikunnan jälkeen meillä oli matikkaa ja ruoka. Olemme olleet myös ulkona välkillä, mutta satoi, mutta ei se perjantaifiilistä piinannut:) Meillä oli myös ATK ja teimme maaprojektit loppuun, viimeisellä tunnilla on enkkua. Enkussa meillä on sellaisia esityksiä joita esitämme koko tunnin. Odotamme, että päästään viikonlopun viettoon, koska Elli menee yökylä synttäreille ja Kiia vain rentoutuu kotonaan karkkien kera. Elli&Kiia
Kiva päivä
Tänään on ollut kiva koulupäivä. Ensin meillä oli teknistä, jossa kaikki tekee vähän eri töitä. Kiia aloitti tekemään uutta työtä. Hän sahasi ja hioi. Ensi viikolla Kiian pitää vielä mm. maalata. Elli aloittaa ensi viikolla uuden työn. Teknisen jälkeen teimme matikkaaa. Matikassa meillä on kertaus tehtäviä, joten sanon aika helppoa. Matikasta tuli aukeama läksyksi, jos sitä ei ehtinyt tehdä. Meillä oli vielä atk-tunti, jossa teimme PowerPointteja eri maista. PowerPointit tehdään pareittain. Me (Kiia ja Elli) tekevät Thaimaasta. Elli&Kiia<3
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Äikän testi
Meillä oli tänään äikän tunnilla testi, jossa opettaja sanoi lauseita jossa oli erilaisia sanoja, vierasperäisiä kirjaimia ja ne piti osata kuullun peruustella kirjoittaa paperille mitä kuuli. Testi oli mielestämme helppo, vaikka Elli huomasi testin palautettuaan pari virhettä. Testi varmaan näytetään meidän tulevan yläkoulun opettajille. Odotamme innolla muutenkin yläkouluun pääsemistä. Elli&Kiia
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Perjantai 10.3
Tänään meillä oli aamulla liikuntaa kaksi tuntia. Liikassa meillä oli telinevoimistelua. Liikunnan jälkeen meillä oli tunti biologiaa. Biologiassa opetelimme miten riisiä tehdään. Biologian jälkeen meillä oli tunti matikkaa, jossa harjoittelimme prosentti laskuja. Viimeisellä tunnilla meillä oli englantia. Englannissa teimme tuki sana listoja meidän enkun projekteihin. Muuta mainittavaa koulupäivässämme ei ollutkaan.
Tekijät: Niklas ja Samuli
torstai 9. maaliskuuta 2017
Torstai 9.3
Tänään on ollut lyhyt ja normaali päivä. Tulimme yhdeksäksi. Ensimmäisellä tunnilla oli ruotsia. Kertasimme kokeeseen joka on ensi viikon tiistaina. Toisella tunnilla oli ymppää. Käsittelimme Intiaa. Kuuntelimme vaan koko tunnin tietoa Intiasta, ja se oli ihan kivaa. Kolmannella tunnilla oli kaksi historian esitystä koska eilen ei voitu esittää niitä. Aluksi Laura ja Elli esittivät power pointin mayoista. Esitys oli todella selkeä ja hyvä. Sitten minä (Sanni), Jenna ja Ida. K esitimme oman power pointtimme inkoista ja esitys meni hyvin. Lopputunnista katsoimme netistä maya-horoskooppejamme. Sitten viimeisellä tunnilla meillä oli matikkaa ja laskimme prosenttilaskuja. Päivä oli kiva koska se oli lyhyt ja helppo.
Sanni, Jenna ja Ida
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Historian esitykset
Tänään meillä oli historian esitykset. Esitimme esimerkiksi Kiinan historiasta ja Marco Polosta. Meidän osalta esitys meni hyvin eikä tullut ongelmia. Meidän mielestä kaikki esitykset olivat hyviä. Näitä oli mielestämme kiva tehdä ,koska sai tehdä parin kanssa eikä tarvinnut lukea paljon kirjasta ja sai kirjoittaa koneella. Mielestämme Aatun ja Eerikin esitys oli paras ja siinä oli paljon hyvää tietoa ja hyvät diat. Tekijät:Samuli ja Niklas
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Tubettajat vierailulla
Tänään meidän koulussa vieraili kaksi tubettajaa, Eerika Haikonen ja Joona Hellman.
Eri luokka-asteet menivät eri aikaan saliin kuuntelemaan tubettamisesta. Me kuutoset menimme klo. 11.15. Aluksi he kertoivat/esittelivät itsestään. Oli kiinnostavaa tietää miten he aloittivat tubettamisen ja miten se on vaikuttanut elämään. Lopuksi saimme kysellä kysymyksiä. Esim. Tykkäättekö hiihdosta, miten tubettaminen on vaikuttanut yksityiselämään ( se oli mielenkiintoista tietää ) ja kuinka paljon kuluja siitä tulee...
Sannin mielestä oli kivaa kun kouluun oli saatu tubettajia ja he olivat todella mukavia. Toivottavasti saisimme useamminkin vierailuja "tunnetuilta" henkilöiltä.
Myös minun (Jennan) mielestä oli tosi kivaa ja mielenkiintoista tietää heistä ja kuulla mitä kaikkea he ovat kokeneet. Minunkin mielestä olisi kiva, että kouluun tulisi tulevaisuudessa enemmän tubettajia ja tunnetuita henkilöitä kouluun.
Oli kiva päivä😊
Jenna ja Sanni
Maanantai 6.3
Tänään meillä oli sijaisia, koska meidän oma opettaja oli sairaana. Ensimmäisellä tunnilla pojilla oli matikkaa ja he tulivat jo yhdeksäksi kouluun. Tytöt tulivat kymmeneltä ja ensimmäisellä yhteisellä tunnilla oli historiaa. Historiassa teimme pari projekteja. Minä ( Jenna) ja Sanni teimme Inkoista power pointin. Teimme projektia 2 tuntia ja toisella tunnilla harjoittelimme esittämistä. Ruoka oli 11.45, mutta olimme ruokajärjestäjiä niin meidän piti mennä syömään jo 11.25. Viimeisellä yhteisellä tunnilla oli äikkää. Teimme pää- ja sivulauseita. Pojat pääsivät yhdeltä kotiin. Sitten tytöillä oli matikkaa. Teimme kertaustehtäviä. Viimeisellä tunnilla teimme Kahootteja ympästä. Niitä oli kiva tehdä.
Jenna ja Sanniperjantai 3. maaliskuuta 2017
Voimistelu
Meillä oli tänään liikunnassa telinevoimistelua. Salissa meillä oli eri pisteitä. Oli köydet, nojapuut, rekki, permanto, trampoliini ja pitkä patja. Köysissä esim kiivettiin ylös ja tehtiin turmariipuntaa. Nojapuissa käveltiin käsien varassa ja siinäkin kokeiltiin turmariipuntaa. Rekillä harjoiteltiin kieppiä. Permannolla (patja-alue) harjoiteltiin käsillä-ja päälläseisontaa. Trampoliinilla patjan ja trampoliinin välissä oli pukin tyyppinen teline, jonka yli hypittiin. Seinän vieressä oli pitkä patja, jossa harjoiteltiin kuperkeikkaa etu-ja takaperin. Myös kärrynpyörää, arabialaista ja eri liikesarjoja sai tehdä. Meidät jaettiin kolmen ja neljän ryhmiin ja menimme eri pisteille.
Meidän mielestä tunti oli kiva ja oli kiva pitkästä aikaa voimistella. Tykkäsimme kaikista pisteistä!
Suvi, Ida ja Alina
torstai 2. maaliskuuta 2017
Aasia
Tänään meillä oli normaali koulupäivä. Ensimmäisellä tunnilla meillä oli Ruotsia. Mielestämme Ruotsin opiskelu on todella hauskaa. Meillä oli tänään uuni makkaraa ja se oli kaikkien mielestä todella hyvää. Ja tännän me opiskelimme Aasia 2 tuntia. Kaikkien mielestä asian opiskelu oli todella hauskaa. Meillä oli myös matikkaa.
Tekijät:Eemeli ja Otto
keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
Teknisen tunti (tytöt)
Tänään tytöillä oli teknisen tunti. Meidän opettajamme ei ollut koulussa, joten meillä oli sijainen. Sen takia emme jatkaneet oikeaa työtämme ja siksi aloitimme tekemään naula+lanka työtä. Monilla kesti miettiä millaisen työn tekee ja katsoimme ideoita netistä. Kun olimme päättäneet mitä teemme, suunnittelimme paperille mittoja jms ja sitten aloitimme työn. Valitsimme puulaudat ja sahasimme niistä oikean kokoiset. Hioimme reunoja ja sitten maalasimme ne. Tästä eteenpäin emme pystyneet tehdä, koska maali kuivui. Sen jälkeen siivosimme ja menimme luokkaan.
Työ oli mielestämme hauska ja sai itse suunnitella millaisen tekee. Kiva välityö.
Suvi, Ida ja Alina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)