sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kilpien valmistus

Jokainen viikinkiheimo valmisti omanlaisen kilven. Osa kilvistä kiinnitettiin viikinkilaivan tappeihin.


Viikinkiviikko käynnissä. Yksi ryhmä halusi rakentaa ison viikinkilaivan pahvista. Aatu ja Ilmari valmistivat keulakuvaksi hienon pään. Sitten järkeiltiin, että miten laiva saatiin kasattua luokan eteen. Siitä tuli aivan mahtava.


Takapihan metsä on aivan täynnä ihania kieloja. Kesä on tullut.
Tämä on vieläkin kokeilua. Jospa nyt osaisin liittää kuvan.😊🤔.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Luokkaretki

Kiipeilemässä Hiidenlinnan mäntyjen latvustossa. Testiä testiä........

Lisää tekstiä....


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kaikki pelaa - jalkapallotapahtuma.

Olimme tiistaina 3.5 keinonurmella jalkapallotapahtumassa. Pelasimme kolme peliä. Tytöt pelasivat pelistä 10 minuuttia ja pojat kymmenen minuuttia viiden minuutin pätkissä eli peli kesti 20 minuuttia. Tapahtuma kesti yhteensä viisi tuntia, mutta olimme siellä vain kolme tuntia. Ensimmäinen peli oli Suomusjärveä vastaan ja voitimme sen 10-2, toinen oli Sirkkulaa vastaan ja voitimme 3-1 ja viimeinen oli Keskustaa vastaan lopputulos oli meille 10-7. Päivä oli kuuma, joten oli kiva pelata pelejä. Meidän luokka oli voittamaton. Pyöräilimme takaisin kotiin. 

maanantai 2. toukokuuta 2016

SUUNNISTUSTAPAHTUMA

Olimme 19.4 tiistaina Salohallissa ja urheilupuistossa suunnistamassa. Menimme sinne pyörällä. Kävimme kiertämässä kolme rataa. Suunnistimme yksin. Sannin, Aatun ja Ilmarin mielestä olisi ollut mukavaa olla parin kanssa. Ulkona suunnistaminen oli mielestämme mukavempaa kuin sisällä. Käytimme Emit-leimasimia, jotka kirjasivat ajan, kun laitoimme leimasimen leimasimenvastaanottimeen. Sannin mielestä jotkut rastit olivat hankalia löytää. Sisäradoille oli asetettu esteitä, joiden läpi ei saanut mennä, vaan piti löytää jokin toinen reitti rastille. Jotkut huijasivat ja menivät esteiden läpi. Sisärata oli vähän huono, koska seuraava suunnistaja pystyi katsoa mistä olit mennyt ja seurasi vain edelläkulkijaa eikä keskittynyt omaan suoritukseen. Jokaisella rastilla täytyi varmistaa, että koodi oli sama kuin kartassa. Jos menit väärälle koko tulos hylättiin. Suunnistus on mielestämme mukavaa.

Uintipäivä

Aamulla lähdimme bussilla kello 8.45 uimahallia kohti uimaan. Uimahallille päästyämme saimme kortit ja menimme vaihtamaan uimapuvut. Lämmitelyn jälkeen oli uimatesti joka kesti 12 minuuttia. Ensin uivat pojat ja sitten tytöt. Testin jälkeen oli vapaa aikaa ja sai hyppiä ponkuilta ja laskea mäkeä pitkin. Sitten meidän täytyi sukeltaa esteiden läpi. Jonka jälkeen piti sukeltaa pohjasta renkaita ja hypätä pelastushyppyjä. Sitten seurasi jälleen kerran vapaa aikaa. Loppu verryttelyssä uimme päästä päähän kaksi kertaa. Bussi odotti meitä pihalla 11.15. Hyppäsimme bussin kyytiin ja matka oli kohti koulua. 😊 Meidän pöytäryhmän mielestä oli hauska päivä verrattuna muihin.

Luistelu näytös

Olimme katsomassa luistelunäytöstä, jonka nimi oli Tulevaisuuden tähti. Se oli 18.4.2016 maanantaina. Luistelunäytöksen päähenkilö oli Oiva niminen poika, joka halusi olla kuuluisa. Oiva oli hakenut tulevaisuuden tähti ohjelmaan. Oiva odotti kovasti kirjettä missä selviäisi pääseekö hän koe-esiintymään. Oiva harjoitteli kovasti esiintymään mutta se ei onnistunut miten piti.      Matkan varrella Oiva tapasi ihmisiä, jotka opettivat Oivan tanssimaan ja esiintymään. Hän pääsi keikkabussiin, jossa olivat ihmisiä, jotka olivat menossa samaan paikkaan kuin Oiva. Heidän avulla Oiva oppi tanssimaan ja laulamaan.       Esitys oli kiva ja sitä oli kiva seurata. Juonikin oli hyvin suunniteltu. Esitys kesti n. 1h ja jossain välissä oli tauko. Esityksen  jälkeen menimme hetkeksi tekonurmelle pelaamaan jalkapalloa. Kun olimme pelanneet jonkin aikaa, niin palasimme koululle bussilla.      Päivä oli mukava ja loppupäivä sujui hyvin!       

RIO-DISCO

                        RIO-DISCO Meidän luokka järjesti Rio-Discon. Disco järjestäminen oli kivaa ,koska sai itse vaikuttaa millainen discosta tulee. Sumopainia ei ole ollut missään muussa discossa ,ja se veti paljon porukkaa. Discossamme oli arpaijaiset joita me keräsimme sitten ,että mentiin kauppoihin pyydettiin ystävällisesti että saataisiinko me discoomme arpajaisia. Discoomme alkoi 18.00 ja loppui 20.30 ja discon jälkeen siivosinme kaikki paikat. Discomme meni hyvin ja siellä oli paljon porukkaa ja tienasimme hyvin rahaa. Olimme valmistelleet discon hyvin niin ei tarvinnut ihan ennen discoa säätää mitään.