Meillä oli 28.9 perjantaita tossuatoiseneteen päivä. Juoksimme hiki hatussa ja hiki ihossa. Me voitettiin 4 luokista pokaali ja meillä oli paras keskiarvo 7.45 kierrosta per oppilas. Se on 11 km. 4A-4B väittivät että Eino ja Jerry olisivat oikaisseet frisbiigolf-radan lävitse vaikka kaikki olisivat nähneen sen. Mutta Eino kiersin ainoastaan yhden puun ja 4A väitti että Eino oikaisi!Kukaan ei oikaissut ja luokkamme kaikki saivat pokaalin.
Tekijät: Eino ja Miro
keskiviikko 3. lokakuuta 2018
maanantai 17. syyskuuta 2018
Mikkolan lammastilalla perjantaina
Lammastilalla oli todella kivaa. Ensin katsoimme, kun paimenkoirat ohjasivat lampaat hienosti häkkeihin. Sitten näimme todella söpöjä lampaita. Minun teki mieli ottaa yksi kotiin. Sitten menimme maistamaan lampaanlihaa ja lampaan maitotuotteita. Maistiaiset olivat todella hyviä. Siirryimme katsomaan maatalouskoneita. Ne olivat todella isoja. Pääsimme myös niiden sisälle. Sitten teimme villalangasta ja rautalangasta esineen. Pakko mainita vielä se, että oli aika dramaattiset bussimatkat kynttilätehtaan palon takia.
Kaapo
Vierailu Mikkolan lammastilalla.
Menimme bussilla Mikkolan lammastilalle.Meitä oli kolme luokkaa. Meidät jaettiin viiteen ryhmään ja kiersimme eri pisteissä. Mutta ensiksi katsoimme esityksen, jossa paimenkoira paimensi lampaita. Se oli hauskaa katseltavaa. Paimenkoira oli taitava ja ymmärsi hyvin käskyjä. Toinen koira sai ohjeet pillillä. Lampaatkin totteli hyvin koiria. Pisteissä saimme silittää lampaita, maistaa lammasmakkaraa, maistaa lampaanmaidosta tehtyä jätskiä ja jugurttia. Sitten meille kerrottiin lampaan villasta, viljalajeista ja saimme kiivetä puimuriin ja traktoriin. Askartelimme vielä lampaanvillasta ja lähdimme pois.
Tomas
Tomas
torstai 13. syyskuuta 2018
Urheilukisat
Olimme edellis päivänä urheilukentällä yleisurheilu kisoissa. Jokainen oli valinnut oman lajin jossa kisaa. Vaihtoehtoina oli 60m juoksu, pituushyppy ja pallonheitto.Oppilaskunta oli järjestänyt kyseisen urheilutapahtuman.eri ikä luokilla oli eri lajeja.Sateesta huolimatta oletamme että kaikilla oli kivaa.kiitokset oppilas kunnalle kun järjestitilaisuuden. Tekijät:Nelli jaMoona
maanantai 3. syyskuuta 2018
Maanantai 3.9
Tänään ympäristönoppitunnilla me oltiin ulkona tekemässä kasvien tunnistuskilpailua. Ensiksi valittiin ryhmät, jossa kilpailtiin. Tehtävänä oli juosta korttien luo jossa oli kukan kuva ja numero. Piti muistaa numero ja juosta ryhmän luokse ja kirjoittaa numero paperille. Jos ei muista minkä näköinen kasvi oli, piti mennä sakkokierroksen katsomaan kasvia.
Tänään vaihdettin myös pöytäryhmät. Siitä on nyt hetki kun vaihdettiin.
Onni, Tomas ja Jami
torstai 23. elokuuta 2018
Blogi avataan taas!
Ensi viikolla aloitetaan bloggailu oppilasvoimin!
perjantai 1. kesäkuuta 2018
Viimeiset minuutit!
Kaikki työt on nyt tehty ja vielä kokoonnuttiin nurmikolle jätskille! Istuttiin ringissä ja jokaisella oli tehtävänä kehua vastapäätä istumaan tulevaa luokkakaveria. On kyllä ollut niin upeat säät koko toukokuun, että kesäfiilistä on viritelty jo muutama viikko. Nyt se on huipussaan ja tämä blogikin siirtyy kesätauolle! Elokuussa jatketaan. Hyvää lomaa kaikille perheille ja kiitos kuluneesta lukuvuodesta. On ollut kiva tutustua teihin kaikkiin.
T. Irma-ope
Kaikki työt on nyt tehty ja vielä kokoonnuttiin nurmikolle jätskille! Istuttiin ringissä ja jokaisella oli tehtävänä kehua vastapäätä istumaan tulevaa luokkakaveria. On kyllä ollut niin upeat säät koko toukokuun, että kesäfiilistä on viritelty jo muutama viikko. Nyt se on huipussaan ja tämä blogikin siirtyy kesätauolle! Elokuussa jatketaan. Hyvää lomaa kaikille perheille ja kiitos kuluneesta lukuvuodesta. On ollut kiva tutustua teihin kaikkiin.
T. Irma-ope
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








