tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ahvenanmaan matka

Olin Ahvenanmaalla 6 päivää.
 
 
Ahvenanmaan lippu
Lauantaina 9.7. lähdimme Viking Amorellalla Ahvenanmaalle. Heräsimme kuudelta ja lähdimme Turkuun. Turun satamassa jonotimme autolla laivaan aika kauan. Kun olimme jättäneet auton autokannelle, menimme aamupalalle. Laivamatka kesti noin 5 tuntia. Kun pääsimme Maarianhaminaan, kävimme ruokakaupassa ja menimme Eckeröön, jossa mökkimme oli. Mökillä pelasimme vähän aikaa jalkapalloa ja menimme uimaan. 
 
Smart Park
 
 
 
 
 
 
Seuraavana päivänä sunnuntaina kävimme aamulla uimassa. Sen jälkeen lähdimme Smart Parkiin, joka on seikkailupuisto ulkona. Siellä olimme melkein viisi tuntia. Tultuamme mökille kävimme uimassa ja pelasimme jalkapalloa. Illalla katsoimme vielä jalkapallon Euroopan mestaruuden finaalin. 
 
Kolmantena päivänä, 11.7. aamulla lähdimme Saltvikiin Taffelin sipsitehtaalle. Menimme vain tehdasmyymälään, sillä sisälle tehtaaseen olisi päässyt 10 hengen porukoissa, ja meitä oli vain viisi. Sen jälkeen menimme Kastelholman linnaan. Se on rakennettu 1300-luvulla. Iltapäivällä kävimme vielä Godbyn näköalatornissa ja söimme siellä. 
 
Kastelholman linna
Sipsitehtaan myymälä
 
 
 
 
 
 
 
 
Neljäntenä päivänä tiistaina menimme Maarianhaminaan merenkulkumuseoon ja purjelaiva Pommerniin. Sen jälkeen menimme kylpylään, Mariebadiin. 
 
 
 
 
Purjelaiva Pommern
Saksanhirvi riistasafarilla
 
 
 Viidentenä päivänä lähdimme riistasafarille. Pääsimme ison vaunun kyytiin, ja matkalla näimme hirviä, peuroja, strutseja, laamoja ja villisikoja. Sen jälkeen kävimme mökillämme ja lähdimme Leklandetiin. Leklandet on sisäleikkipuisto. 
 
LekLandet
Viimeisenä päivänä torstaina luovutimme mökin avaimet ja lähdimme syömään Maarianhaminaan. Maarianhaminassa kiertelimme kaupoissa laivan lähtöön asti. Tulimme Viking Gracella. Mielestäni Ahvenanmaalla parasta oli uiminen mökkialueen uima-altaassa ja meressä. Myös jalkapallon pelaaminen veljieni kanssa oli kivaa. Ahvenanmaalta jäi paljon hyviä muistoja, ja sinne olisi kiva mennä toistekin. 
 
Suvi 


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Bulgarian matka

tämän kuvan otin lentokoneesta
Lähdin  Bulgariaan vanhempani kanssa. Lentomme lähti 10.6. klo 22.00. Lento kesti n. 3h.
Kun lentokone laskeutui menimme hakemaan matkalaukut ja sitten menimme taksien luo. Ja taksilla hotellimme luo. Hotellimme oli Varnan kultahietikolla.
Kahtena ensimmäisenä päivänä ukkosti ja satoi. Mutta loput päivistä oli aurinkoisia.
Aamulla aina kun heräsimme menimme ensimmäisenä aamupalalle ja sitten siitä suoraan altaille uimaan ja ottamaan aurinkoa.
Sitten kun olimme ottaneet aurinkoa ja uineet tarpeeksi päivällä niin menimme hotelli huoneeseen ja valmistauduimme. Menimme sitten syömään ja sen jälkeen kiertelemään kojuissa ja shoppailemaan.
Lentomme lähti takaisin Suomeen yöllä yhden aikoihin. Oli kiva palata Suomeen näkemään kavereita ja oli mukava palata Suomeen.
                       Elli


otin tämän kuvan hotelli alueelta
tämä hotelli huoneemme parvekkeelta.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Espanjan reissu:)

Lähdimme Espanjaan 25.6. ja tulimme takaisin Suomeen 7.7.

Otin tämän kuvan lentokoneesta
Olin Espanjassa äitin, Veeran, Lotan ja Henkan kanssa. Henkka lensi Espanjaan 29.6. Minulla, äitillä, Veeralla ja Lotalla oli lauantai 25.6 yöllä herätys klo 02.00. Lähdimme ajamaan lentokentälle n. 02.45 ja olimme lentokentällä n. 04.00. Jätimme auton kauemmas lentokentästä ja menimme bussilla lentokentälle. Lentokesti n. 4h30min.
Kävelimme yksi päivä kauppaan
niin otin kuvan samalla kun
kävelimme
 Pääsimme lentokoneesta ulos, haimme matkalaukkumme ja menimme taksien luo. Taksilla menimme sitten hotelliin. Hotellimme oli Malagassa.
 Me vuokrattiin auto sieltä. Minä ja Äiti kävimme sitten hakemassa Henkan lentokentältä keskiviikkona 29.6. Olimme yli puolet loman ajasta ottamassa aurinkoa tai uimassa. Olimme yhtenä päivänä merellä. Kävimme myös muutamissa kauppakeskuksissa. Autolla kierreltiin katsomassa maisemia. Loma kului nopeasti. Vikana päivänä oli vähän pilvistä mutta se ei haitannut. Olihan se ihan kiva tulla Suomeen näkemään kavereita vaikka siellä olisi voinut olla vielä muutaman päivän.
Takaisin Suomeen lento lähti torstaina yöllä klo 00.55. Silloin lento kesti 3h45min. Meidän kenenkään mielestä ei ollut kamalan mukava tulla +35asteen helteestä tänne +11asteeseen.Loma oli todella kiva.

Kuva on otettu mereltä


                                                              Laura





perjantai 1. heinäkuuta 2016

                                     Matkani ranskaan

Lähdimme maanantaina 20.6.10 päiväksi Ranskaan, Antibesiin. Lentomme piti lähteä 17.00 mutta se oli 50min myöhässä mutta se aika kului nopeasti.  Lento kesti n.3,5h.    
 Kun saavuimme Ranskaan Nizzan lentokentälle, meidän vuokra-asunnon omistaja vei meidät asunnolle ja pian lähdimme syömään... klo:22.30:D
 
Seuraavana päivänä lähdimme kauppaan ja haimme aamupalaa ja sen jälkeen tietty söimme ja lähdimme kiertämään Antibesia. Menimme aluksi läheiselle kivirannalle jonka kivet olivat todella sileitä ja kuumia.
   Sitten etsimme vanhan kaupungin josta löytyi hienoja patsaita joita oli aika paljonkin Antibesissa. Sitten menimme syömään ja menimme asuntoomme vaihtamaan uikkarit ja mentiin uimaan loppupäiväksi. Ja illalla katsoimme elokuvaa: Vaaleanpunainen pantteri 2.

Seuraavana päivänä halusimme ottaa rennommin joten päätimme lähteä hiekkarannalle. Vesi oli ihanan viileä ja aurinko ihanan lämmin. Söimme siellä ja lähdimme pois n.17.00. Olimme kaikki aika palaneita koska emme rasvanneet itseämme paljon mutta ei se haitannut.
  lähdimme vielä amerikkalaiseen ravintolaan syömään jossa oli todella hyvää ruokaa ja paikka oli todella hienon näköinen.

Nizzan kaupunki
Torstaina lähdimme Nizzaan junalla ja aluksi etsimme Hollister-kaupan ja sain sieltä shorsit, t-paidan ja hupparin. Kiertelimme Nizzaa ja söimme ja sitten halusimme mennä näköalakohteeseen joka oli vuori jonne oli todella pitkä matka mutta se oli sen arvoista. :)
  Sen jälkeen palasimme kotiin. Ja katsoimme elokuvaa: The Do-Over

Perjantainakin oli normaalia kiertelyä ja myöhemmin taas rannalle mutta silloin menimme kivirannalle. Illalla katsoimme taas elokuvana: Daddy's home


  Lauantaina menimme bussilla Cannesiin ja aluksi menimme satamaan ja
sen jälkeen katsoimme kauppoja, söimme ja menimme Superdry-liikkeeseen josta sain t-paidan. Aloimme taas palata kotiin.
  Sunnuntaina katsoimme elokuvaa: The Deadpool

  Maanantaina lähdimme Monacoon junalla ja siellä oli esim. japanilainen puutarha jonka kävimme katsomassa ja formularata. Siellä oli todella hienoja urheiluautoja joita ihailimme. Siellä vietimme päivän ja sitten taas kotiin.
 
 Loput päivät olivat rantapäiviä.
   Keskiviikkona katsoimme elokuvana: Napapiirin sankarit 2
 
    Torstaina lähdimmekin jo kotiin ja oli jo kiva päästä kotiin. Olimme kotona n.2.40.

 Loma oli todella kiva ja näimme melkein kaiken minkä halusimmekin.
-Sanni